Eduskunta on tänään 30.3.2016 hyväksynyt uuden metsähallituslain äänin 108-64. Lain puolesta äänestivät keskusta, kokoomus, perussuomalaiset ja KD. Vasemmistoliitto, SDP, vihreät ja RKP vastustivat lakia. Kansanedustajien äänestyskäyttäytymiseen voi tutustua eduskunnan sivuilla.
Eduskunnan hyväksymä laki vaatii vielä presidentin vahvistuksen astuakseen voimaan. Pysäytetään metsähallituslaki -kampanja on toimittanut tasavallan presidentin kansliaan presidentti Sauli Niinistölle osoitetun vetoomuksen uuden metsähallituslain pysäyttämiseksi.
Presidentti Niinistö on varatuomari, ja ennen poliittista uraansa hän toimi mm. hovioikeuden viskaalina ja hänellä oli oma lakiasiaintoimisto. Entisenä oikeusministerinä hän on hyvin tietoinen lainsäädäntötyön vaatimuksista sekä demokraattisten prosessien merkityksestä lakien ja koko järjestelmän legitimiteetille.
Perustuslain mukaan presidentillä on oikeus harkita lain vahvistamista kolme kuukautta. Jos presidentti ei vahvista lakia sinä aikana, asia palautuu uuteen eduskuntakäsittelyyn.
Pysäytetään metsähallituslaki -kampanjan vetoomus presidentti Niinistölle löytyy asiakirjamuodossa täältä. Sama teksti on luettavissa myös alla.
Vetoomus presidentti Niinistölle
Arvoisa Herra Tasavallan Presidentti,
Suomen eduskunta on tänään 30.3.2016 hyväksynyt ratkaisevassa äänestyksessä uuden metsähallituslain. Kansallisomaisuutemme hallintaa koskeva laki on monin tavoin ongelmallinen ja omiaan heikentämään demokraattista valvontaa, mutta sisällölliset seikat eivät ole syy kääntyä Teidän puoleenne.
Vetoamme Teihin, Herra Tasavallan Presidentti, koska uuden metsähallituslain valmistelu- ja käsittelyprosessi ei täyttänyt avoimen demokratian vaatimuksia. Lain vaikutuksia ei myöskään arvioitu kattavasti.
Hallinto-oikeuden professori OTT Olli Mäenpää suomii uuden metsähallituslain valmistelua perustuslakivaliokunnalle 5.2.2016 antamassaan lausunnossa:
”Lakiesityksen perustelujen kannalta voidaan kuitenkin todeta, että yhtiöittämisen välttämättömyyttä korostavat perustelut eivät saa tukea EU:n tai kansallisesta kilpailuoikeudesta eivätkä myöskään EU:n komission arvioista, jotka koskevat valtion liikelaitosten asemaa ja toimintaa. […] Metsätalousliiketoiminnan yhtiöittämisen vaihtoehtoja ei ole tarkasteltu hallituksen esityksen perustelussa, vaikka niitä oli esillä lain valmisteluvaiheessa. Tältä osin voidaan kiinnittää huomiota lainvalmistelun laadullisiin perusvaatimuksiin. Perustuslakivaliokunta on vastikään pitänyt erityisen huolestuttavana sitä, että puutteellisesti valmisteltujen lakiesitysten joukossa on yhteiskunnallisesti merkittäviä lakihankkeita, jotka on tuotu eduskuntaan ilman, että niihin on ehditty tehdä esimerkiksi kunnollisia vaikutusarvioita (PeVM 8/2015 vp). Vastaava arvio voitaneen kohdistaa merkittävien organisatoristen uudistusten perustelujen paikkansapitävyyteen ja toteuttamiskelpoisten vaihtoehtojen arviointiin lakiesityksen perusteluja laadittaessa.”
Salailu vei luottamuksen
Maa- ja metsätalousministeriö valmisteli uutta metsähallituslakia pimennossa. Julkisen kritiikin ansiosta ministeriö taipui lopulta järjestämään kolme kuulemistilaisuutta – parin päivän varoitusajalla.
Suljettuihin tilaisuuksiin pääsivät vain kutsutut ja puheenvuoroja saivat vain valitut, minkä vuoksi kuulemisia voi pitää näennäisinä. Helsingissä toimittajat eivät päässeet seuraamaan keskustelua vaan kuulivat ainoastaan ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen loppuyhteenvedon. Kuulemiseen osallistuneen ihmisoikeustutkija Heta Heiskasen mukaan kriittisiä näkemyksiä ei käsitelty yhteenvedossa.
Salassa valmisteltu lakiesitys oli tarkoitus viedä eduskuntaan ilman lausuntokierrosta, mikä olisi ollut todella poikkeuksellinen menettely yhteiskunnallisesti merkittävässä asiassa. Julkisen paineen vuoksi lakiluonnos lähti lopulta lyhyelle lausunnolle. Kahden viikon lausuntoaikaa voi pitää kohtuuttoman tiukkana lausunnonantajien näkökulmasta.
Lausuntokierrokselta saatu palaute oli ankaraa. Lukuisat lausujat pitivät lakiluonnosta niin heikkona, että vaativat käsittelyn lopettamista ja asian palauttamista uuteen valmisteluun, tai vähintäänkin huomattavia parannuksia. Lakiluonnokseen suhtautuivat kriittisesti:
Lapin liitto, Kainuun liitto, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Itä-Lapin kuntayhtymä, Lapin aluehallintovirasto, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Oikeusministeriö, Ihmisoikeusliitto, Yhdenvertaisuusvaltuutettu, MTK, Puuliitto, JHL, Metsänhoitajaliitto, Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto, Metsäalan Asiantuntijat ry, Suomen sahat ry, Tunturi-Lapin Kehitys ry, Lapin Yrittäjät ry, Lapin Matkailuelinkeinon Liitto r.y, Luontaiselinkeinojen liitto ry, Kuhmon, Rovaniemen, Kemin ja Kemijärven kaupungit, Savukosken, Ylitornion, Utsjoen, Pelkosenniemen, Vaalan, Pellon, Sodankylän, Inarin, Puolangan, Posion ja Muonion kunnat, Äkäslompolon Kyläyhdistys ry, Metsähallituksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueellinen neuvottelukunta, Museovirasto, Suomen Saamelaisten keskusjärjestö ry, Saamelaiskäräjät, Saamelaisneuvosto, Sámi árvvut -yhdistys, Inarinsaamelaiset ry, City-Sámit ry, Saamelaismuseo Siida, Suoma Boazosamit rs, Saamelaismatkailu- ja yrittäjät ry, Saamelaisten kotiseutualueen paliskunnat, Käsivarren paliskunta, Paliskuntain yhdistys, Inarin kalastusalue, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen Latu, WWF Suomi ja Luonto-Liitto
Hallitus antoi lakiesityksensä eduskunnalle 3.12.2015 ilman merkittäviä muutoksia. Eduskunnassa käsittelyprosessi jatkui erikoisena: lähetekeskustelu yritettiin pitää aamuneljältä ilman vastuuministeriä. Päiväsaikainen käsittely järjestyi vain opposition sinnikkäiden vastalauseiden ansiosta.
Lakiuudistuksella ei yleistä hyväksyntää
Pysäytetään metsähallituslaki -adressi teki näkyväksi, kuinka laajasti suomalaiset vastustavat Metsähallituksen organisaatiomuutosta nyt toteutettavassa muodossa yhtiöittämisineen ja kolmansine taseineen. Nettiadressi keräsi noin 130 000 allekirjoitusta 26.2.–16.3.2016. Adressi luovutettiin eduskunnalle 17.3.2016.
Metsähallituslain uudistus on yhteiskunnallisesti niin merkittävä, että se vaatisi tuekseen laajan yleisen hyväksynnän. Nyt sellaista ei ole: prosessi on herättänyt syvää turhautumista ja epäluuloa.
Uusi metsähallituslaki ei myöskään turvaa saamelaisten oikeuksia kansainvälisten sopimusten edellyttämällä tavalla. Perustuslakivaliokunta piti varsin erikoisena, että hallituksen esityksestä oli pudotettu pois aiemmin neuvotellut säädökset saamelaisten oikeuksista:
”Esityksen perusteluissa ei esitetä syytä kyseisten säännösten pois jättämiselle. Perustuslakivaliokunta katsoo, että perustuslain 17 §:n 3 momentin ja 121 §:n 4 momentin säännökset ja niitä koskeva valiokunnan käytäntö sekä kansainvälisten ihmisoikeusvalvontaelinten kannanotot puoltavat tällaisten säännösten sisällyttämistä Metsähallituksesta annettavaan lakiin.”
Maa- ja metsätalousvaliokunta ei noudattanut perustuslakivaliokunnan suositusta säännösten palauttamisesta. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto antoi 22.3.2016 Suomen hallitukselle kehotuksen huomioida saamelaisten oikeudet metsähallitusuudistuksessa. Lakiesitys kuitenkin eteni eduskunnan ratkaisevaan äänestykseen 30.3.2016.
Usko demokratiaan koetuksella
Uuden metsähallituslain valmistelu ja käsittely ovat olleet häpeäksi lainsäädäntötyölle. Hallitus ajoi eduskunnassa lävitse heikkolaatuisen ja sisällöltään kyseenalaisen lain huolimatta kansalaisten, alueiden, asiantuntijoiden, järjestöjen ja asiantuntijaorganisaatioiden vastalauseista.
Lakien ja koko järjestelmän legitimiteetti lepää demokraattisten prosessien varassa. Uuden metsähallituslain hyväksyminen rapauttaa suomalaisten luottamusta edustukselliseen demokratiaamme.
Vetoamme Teihin, Herra Tasavallan Presidentti, käyttäkää oikeuttanne olla vahvistamatta uutta metsähallituslakia. Teidän arvovallallanne tämä Suomelle ja suomalaisille tärkeä laki voisi vielä saada arvoisensa käsittelyn.
Kunnioittavin terveisin,
Saana Katila
Pysäytetään metsähallituslaki -adressin perustaja
Suomen kansan valitsema Tasavallan presidentti Niinistö vastaa Metsähallituksen hallinnoimien valtion maa-, metsä- ja vesialueiden omistajien 5,472 miljoonan kansalaisten eurooppa-, ihmis- ja perusoikeussuojasta perustuslain 1999/731 771§ nojalla. Lain vahvistamisvaiheessa presidentti voi pyytää valtioneuvoston eduskunnalla hyväksymän Metsähallituslain säätämisen perusteena olevasta eurooppaoikeudesta lausunnon korkeimmalta oikeudelta tai korkeimmalta hallinto-oikeudelta taikka molemmilta. Kansanedustajia velvoittavan perustuslain 1999/731 2 9§ mukaan tulee kaikessa toiminnassa noudattaa oikeutta ja totuutta. Hallituksen ministerit ovat vuodesta 2006 lähtien vannoneet Ruotsin Valtakunnan lain 1734 tuomarin valan.
TykkääTykkää
Avoimuus, sekä Demokraattinen mahdollisuus vaikuttaa on kansallinen henkinen Pääomamme.
TykkääTykkää
Onko jotain mitä minä voisin tehdä asian eteen?
TykkääTykkää
Jos laki saatetaan lain voimaiseksi, on Suomalainen demokratia samalla kuollut ja kuopattu.
TykkääTykkää
Toivottavasti Niinistö ei allekirjoita lakia!!
TykkääTykkää
Pysäytetään metsähallitus laki
TykkääTykkää
Toiivon asiasta avointa kansalaisleslustelua. Tietoa ja perusteita yhtiöittämisestä ei ole riittävästi avattu.
TykkääTykkää
Kiitän Saana Katilaa arvokkaasta työstä. Toivon sydämestäni, että tämä kansalaisten oikeustajua, demokraattisia käytäntöjä ja hallinnon avoimuusperiaatetta räikeällä tavalla halveksuva laki pysähtyy Presidentti Niinistöön.
TykkääTykkää
Voi kun toi kaatuis…
TykkääTykkää
Olen todella huolissani jos tai oikeastaan kun demokraattisessa valtiossa voidaan juntata merkittäviä päätöksiä. Metsähallituslain käsittely on osoitus ylimielisyydestä ja piittaamattomuudesta.
TykkääTykkää
Metsään menisin ,miten käy
TykkääTykkää
Luontoa ei myydä!!
TykkääTykkää
Kun puhdas luonto on niin harvinainen rikkaus, että sitä on varjeltava! Ihmisen vastuu!
TykkääTykkää
Pyydämme Presidentti Niinistöä pysäyttämään Metsähallituksen.
TykkääTykkää
Selkeyttä lakiin, jottei tarvitsisi katua.
TykkääTykkää
Luonto ja metsät on oltava kaikkien yhteinen virkistymis ja rauhoittumispaikka. Ei saa myydä eikä tuhota. Herra Presidentti Älä allekirjoita lakia.
TykkääTykkää
Jokainen kannattaa tutustua siihen mitkä kansanedustajat ja puolueet jotka äänestivät tämän lain puolesta (ja siten läpi). Ja muistaa sitä ei vain seuraavassa vaalissa, vain tästä lähtien jokaisessa vaalissa siihen asti kunnes saadaan MH-laki kumottu tai parannettu.
Voi jopa olla niin että tästä tulee ensi vaaleissa ns. vaalikysymys. 130000 allekirjoittajaa on sinällään paljon (4-5% äänistä), mutta Suomessa karkeasti vain joka kolmas laittaa nimensä alle julkisia vetoomuksia (vaikka olisikin samaa mieltä), eli voi hyvin olla että 0,5 miljoonalla suomalaisilla on vahva mielipide asiassa. Eikä uusi hallitus tarvitse edes kumota tätä surkeaa lakia, riittää että tehdään nyt entisestä Luontopalveluista ihan oma itsenäinen laitos (YM:n alla, eli niin kaukana Keskustan kynsistä kuin Suomen hallituksessa on mahdollista) ja siirretään sille (uuden organisaation taseeseen)kaikki se maa- ja vesiomaisuus josta EI haluta tuottoa (yleisillä vesillä voi hyvin aloittaa). Kaupallinen Metsähallitus voi sitten huoletta jatkaa kahtena osana, varsinainen MH ja konkurssikelpoinen talouspuoli, ja hoitaa omat kahta ”tasetta”.
Henkilökohtaisesti äänestäisin melkein mikä puolue tahansa joka seuraavan eduskuntavaalin alla lupaa hoitaa tätä (esim. tällä tavoin) kuntoon.
TykkääTykkää
Luonto on suurin rikkautemme!
TykkääTykkää
Tästä, kuten monesta muustakin €uroopan liittovaltio kehitykseen liittyvistä asioista, tulisi järjestää sitova kansan äänestys.
Se neuvoa antavakin kävisi.
Henk.kohtaisesti olen sitä mieltä,että tämä metsään mennyt laki on kepuli pääministerimme JSipilän ja AStubbin puoluetoimistojen lobbaama hanke joka on ja liittyy suoraan niihin hankkeisiin , joilla Suomea viedään kohti €uroopan liittovaltiota.
Asia olisi / on ehdottomasti pidettävä esillä/ jarrutettava seuraaviin eduskunta vaaleihin vaaliteemaksi.
TykkääTykkää
Ei kaikkea rahaksi
TykkääTykkää
Saana Katila on tehnyt erinomaista, arvokasta työtä, josta suuret kiitokset. Olen täysin samaa mieltä kuin Katila ja mainitut vetoomuksen kommentoijat.
TykkääTykkää
Ei voi mitenkään hyväksyä.
TykkääTykkää
Arvoisa presidentti Sauli Niinistö, älä allekirjoita ”sutta” lakia jo syntyessään. Metsät ovat osa suomalaisten sielua.
TykkääTykkää
Tätä ei saa hyväksyä! Luontoa ei saa myydä!
TykkääTykkää
Luonto on suurin rikkautemme!
TykkääTykkää
Ei hyväksyntää tällaiselle järjenköyhyydelle
TykkääTykkää
Metsähallintolain hyväksyminen on hyvä esimerkki nykyhallituksen tavasta runnoa lakeja läpi väkisin, vastoin kansalaisten tahtoa ja arvoja, sekä maamme yhteistä etua. Ollaanko taas askeleleen verran lähempänä poliittista diktatuuria?
TykkääTykkää
Luontoa ei myydä!!!
TykkääTykkää
Jyrkkä ei metsähallintolain hyväksymiselle. Arvois Presidentti Sauli Niinistö, älkää allekirjoittako lakia.
TykkääTykkää
Ei tällaista lakia Suomeen!
TykkääTykkää
Eikös kansalaiset kuitenkin äänestääneet itselleen tuon hallituksen!?
TykkääTykkää
Tiedoksi edellä kirjoittaneelle. Kansalaiset eivät äänestä hallitusta, vaan eduskunnan. Ja toiseksi; on ihan eri asia, mitä kansalaisille kerrotaan ja luvataan ennen vaaleja ja miten vaalien jälkeen toimitaan.
TykkääTykkää
Pidetään Suomen luonnonvarat suomalaisten hallinnassa; sen rikkautta ei voi rahassa mitata.
TykkääTykkää
Luonto on meidän kaikkien.
TykkääTykkää
Lainvalmistelun perusteet lienevät vain sisäpiirin tiedossa. Siksi lausunnot ja vasta-argumentit eivät osu eivätkä vaikuta lain hyväksymiseen.
Voihan olla, että edunsaajina ovat lopultakin juuri ne henkilöt, jotka asiaa voimakkaimmin ajavat laajasta vastustuksesta huolimatta.
Uusi yhtiöhän tarjoaa lähes vapaat kädet rekrytointeihin ja kohtuuttomiin palkkoihin, bonuksiin irtisanomiskorvauksiin, eläkkeisiin ja muihin etuisuuksiin. Yhtiössä päätökset tehdään myös kansallisen valvonnan ulkopuolella ilman oikaisumahdollisuuksia mm omaisuuden myynti.
TykkääTykkää
Laki uuteen kunnolliseen valmisteluun.
TykkääTykkää
Iso kiitos Saana Kaitilalle ja kaikille kampanjointiin osallistuneille. Pohjoismaisen oikeusvaltion demokratiaan tällainen lainvalmistelu ei istu, nyt pitää yrittää luottaa Tasavallan Presidentin oikeustajuun. P.s. Eduskunnan äänestystulos on hyvä laittaa talteen tulevia vaaleja silmälläpitäen.
TykkääTykkää
Tällaiset päätökset nostavat esiin, ainakin minun mielessäni, kysymyksen…Tekevätkö hallituksemme ja kansanedustuslaitoksemme myyräntyötä monikansallisten yhtiöiden nimiin?
TykkääTykkää
Siltäpä tuo alkaa aika vahvasti näyttämään… niin huonoa bisnestä on jo tehty (digi- ja sähköverkkojen myynti jne) että siellä ollaan joko lobbaajien vietävissä olevia täysiä puupäitä tai sitten korruptoituneita ja ajetaan vaan omaa henkilökohtaista etua.
TykkääTykkää
Ihan samanlaista toimintaa kuin jossain takapajuisessa Etelä-Amerikan Venezuelassa, nykyään todella rikas öljyntuottajavaltio, mutta ryysyiset kansalaiset köyhtyvät ja asuvat hökkeleissä, kenelläkään ei mitään hajua minne öljymiljoonat valuvat.
TykkääTykkää
Uudelleen valmisteltavaksi ja ajan kanssa.
TykkääTykkää
Sauli Niinistöä äänestäneenä ja häntä arvostavana veronmaksajana, kalastajana, ulkoilijana toivon todellakin, että hän asettuu kansan puolelle eikä allekirjoita lakia.
TykkääTykkää
En voi hyväksyä tällaista . Toivon ,että presidentti ei hyväksy lakia. Kaikki ei saa olla kaupan.
TykkääTykkää
Mitä sitten meillä on, kun olemme myynneet ja tuhonneet kaiken ?
Ehkä vähän rahaa, jolla on vain nimellisarvo …?
TykkääTykkää
Luonto myytävänä? Kerrassaan nerokasta… Miten joku voi edes keksiä tällaista?
TykkääTykkää
Only after the last tree has been cut down. Only after the last river has been poisoned. Only after the last fish has been caught. Only then will you find that money cannot be eaten.
Cree Indian prophecy
TykkääTykkää
Luontoamme ei voi mitata rahana, niin arvokas ja ainoalaatuinen se on. Todellinen rikkaus meille suomalaisille ja elämys täällä käyville. Jos sen menetämme meillä ei ole enää mitään. Kiitos Saana Katilalle luontomme puolustamisesta.
TykkääTykkää
Pysäyttäkää metsien markkinavoimat. Suomen metsiä ei myydä.
TykkääTykkää
Pysäytys metsälain yksityistämiselle. Se ei ole hyvä asia.
TykkääTykkää
MITÄ TÄÄLLÄ SUOMESSA OIKEIN TAPAHTUU !!!!!!!
TykkääTykkää
Luonnon virkistysarvoa ei voi rahassa mitata.
TykkääTykkää
rukoilen että tätä lakia ei hyväksyttäisi, se tuhoaa viimeisenkin suomalaiselle kuuluvan omaisuuden. toivon sydämestäni, että voisin lapsilleni jättää jotain arvokasta, sellaista mitä ei ole muualla maailmassa, puhtaan luonnon, vedet ja metsän
TykkääTykkää