Hyvän talouskasvun reseptiä on tutkittu paljon. Talous voi parhaiten vahvoissa yhteiskunnissa, joissa ihmiset voivat hyvin. Maailmanpankin mukaan sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja liikkuvuus sekä kansalaisten luottamus toisiinsa ja yhteiskuntaan ovat hyvän talouskasvun edellytyksiä. Inhimillinen ja sosiaalinen pääoma eli käytännössä tasa-arvoinen laadukas koulutusjärjestelmä selittää vauraissa maissa kaksi kolmannesta kansantulosta ja kolme neljännestä kansallisesta varallisuudesta.
Uusliberalistisia uudistuksia, kuten yksityistämistä ja valtion alasajoa, on perinteisesti perusteltu lupauksilla taloudellisesta menestyksestä. Lupaukset ovat jääneet katteettomiksi. Muiden muassa talousnobelisti Joseph E. Stiglitz on osoittanut, että markkinoiden ”vapauttamisella” on taipumus hidastaa talouskasvua verrattuna sopivasti säädeltyihin markkinoihin. Lisäksi se vähäkin talouskasvu jakautuu äärivapaiden markkinoiden yhteiskunnissa niin epätasaisesti, että harvojen rikastuessa köyhät köyhtyvät entisestään, keskiluokka kurjistuu ja valtiontalous ajautuu kriisiin.
Stiglitzin mukaan (mm. Making Globalization Work) valtion aktiivinen toiminta markkinoilla ennakoi hyvää talouskasvua. Esimerkiksi Itä-Aasian talousmahdeissa valtiovalta on säädellyt rahoitusmarkkinoita sekä osallistunut teollisuudenalojen kehittämiseen ja luonnonvarojen hyödyntämiseen. Kiina toivotti ulkomaiset sijoittajat tervetulleeksi, kansakuntaa hyödyttävillä ehdoilla, muttei päästänyt maahan riskirahaa. Sen ansiosta Kiina säästyi lähes täysin Aasian talousromahdukselta – maan talous kasvoi noin 7 prosentin vauhtia kriisivuonna 1997.
Lukuisat uusliberalistien hellimät käsitykset ovat osoittautuneet vääriksi. Esimerkiksi väitteet siitä, että tuloerot kiihdyttäisivät talouskasvua ja omaisuuden kasaantuminen harvoille hyödyttäisi lopulta myös köyhiä, ovat vailla totuuspohjaa. Taloudellisesti ja inhimillisesti parhaat tulokset on saavutettu yhteiskunnissa, joissa sääntely ja vahvat tukiverkot yhdistyvät melko suureen taloudelliseen vapauteen, kuten niin sanotussa perinteisessä Ruotsin mallissa.
Jopa kansainvälinen valuuttarahasto IMF, joka on ollut uusliberalismin vahvimpia linnakkeita, totesi vuosi sitten tulonsiirtojen tekevän hyvää taloudelle. Talouskasvu on nopeampaa ja kestävämpää, mikäli kansalaisten välinen epätasa-arvo tasataan tulonsiirroilla vähäiseksi. OECD puolestaan julkaisi joulukuussa tutkimuksen, joka osoittaa tuloerojen kasvun hidastavan merkittävästi talouskasvua. Myös Davosissa kokoontuva maailman talouseliitti on ilmaissut huolensa tuloerojen kasvusta.
Oxfamin laskelmien mukaan rikkain prosentti ihmisistä omistaa jo 48 prosenttia koko maailman varallisuudesta. Varallisuuden kasaantuminen tarkoittaa myös yhteiskunnallisen vallan kasaantumista – ja pienen ryhmän etuja ajava politiikka vahingoittaa taloutta kokonaisuutena.
Hyvän talouskasvun resepti on siis tiedossa, mutta kehitys on kulkenut päinvastaiseen suuntaan. Suomessa tuloerot ovat kasvaneet viime vuosina OECD-maiden ennätysvauhtia, ja järjestö on huolissaan koulutuksen ja terveydenhuollon eli talouskasvun edellytysten rapautumisesta.
Tutkimuksen ansiosta talouspoliittisten toimenpiteiden seuraukset ovat etukäteen melko hyvin tiedossa. Talouspolitiikka koostuukin ideologisista valinnoista, joita on voitava tarkastella myös eettisinä ja moraalisina valintoina. Talouskasvu ei myöskään ole itseisarvo, sillä yhteiskunnan päämäärä on tarjota ihmisille hyvän elämän edellytykset sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.
Saana Katila
toimittaja
Minimahti
Lisää luettavaa Minimahti-sivustolla:
Aiheeseen liittyviä artikkeleita muualla netissä:
Taloussanomat: Tuloerojen kasvu on hidas ja märkivä kriisi
Kepa: Ilman tulonsiirtoja Ruotsi olisi yhtä epätasa-arvoinen kuin Meksiko
Minimahti 